Volcom - Kauppakeskus Kluuvi

alennusmyynti >alennusmyynti alennusmyynti


volcom

volcom

Pohjoismaiden ensimmäinen Volcom myymälä Kauppakeskus Kluuvissa

Volcom on vuonna 1991 Kaliforniassa perustettu vaatemerkki, jonka juuret ovat surffauksessa, lumilautailussa, rullalautailussa, taiteessa ja musiikissa.

Volcom on kasvanut kahden vuosikymmenen aikana nykypäivän vahvaksi katumuodin taitajaksi ja suunnannäyttäjäksi maailmanlaajuisesti. Laatu, luovuus ja mielikuvituksellisuus kuvaavat Volcomia, ja tämä näkyy niin mallistossa, leikkauksissa, materiaaleissa kuin printeissäkin. Volcom tekee aina asiat hieman omalla tavallaan, ja motto ”Only Constant is Change” kuvaakin hyvin rentoa ajatustapaa ja kulttuuria.

Volcomin Pop-Up Storessa tullaan keskittymään tarjonnassa vahvasti life-style vaatteisiin, mutta tarjonnasta löytyy tämän lisäksi kattava valikoima esimerkiksi teknisiä lumilautailuvaatteita. Myymälästä tulee löytymään myös harvinaisempia ja erikoisempia Volcomin mallistoja, kuten ympäristöstä välittävä V.Co-Logical, muusikoita tukeva V-Ent, artistien tuottama Featured Artist sekä astetta tyylikkäämpi Premium-mallisto. Erilaisia tyylejä löytyy siis laidasta laitaan; hipsteristä rokkiin ja kaikkea siltä väliltä.


Dropin ja Volcom Pop-Up Store Kluuvi yhteistyössä

Dropin kanta-asiakkaana saat nyt Volcomin myymälästä 5% alennuksen kaikista tuotteista näyttämällä myyjälle kanta-asiakaskorttiasi.

Jos sinulla ei ole vielä kanta-asiakaskorttia, voit hakea sellaisen Dropin Forum tai Dropin Pitäjänmäki myymälästä. Verkkokaupan rekisteröityneille asiakkaille kortti lähetetään automaattisesti ensimmäisen tilauksen mukana.

   
volcom

Volcom myymälän aukioloajat ja yhteystiedot


Avoinna arkisin 10-20
Lauantaisin 10-18
Sunnuntaisin 12-18

Volcom Pop-Up Store Kluuvi
Aleksantarinkatu 9, Kauppakeskus Kluuvi (kartalla)
00100 Helsinki
Puh. 020 755 8776
Sähköposti: kluuvi@volcom.fi



volcom volcom
   
volcom volcom

volcom

Tapahtumia ja kilpailuja

Volcom pyrkii aktiivisesti järjestämään myymälässään erilaisia tapahtumia ja kilpailuja.

Viereinen kuva on myymälän avajaisista 14.10. jolloin asiakkaat saivat painattaa itselleen haluamanlaisensa lippiksen.

”Kaikki Volcom kaupat maailmalla ovat suunniteltu viestimään brändin sielua ja tapoja. Innovatiivisellä valikoimalla ja liikkeessä järjestettävillä tapahtumilla pyrimme takaamaan ihmisille erinomaisen valikoiman lisäksi myös elämyksiä. Uskomme että Kluuvi on myymälällemme juuri oikea paikka Suomessa”, kertoo Volcom Kluuvi Pop-Up myymälän Store Manager Jukka-Pekka Tyllinen.

Voit ottaa myymälään yhteyttä lähettämällä sähköpostia: kluuvi@volcom.fi

   
volcom

Tutustu uudistuneeseen kauppakeskus Kluuviin

Kauppakeskus Kluuvi avasi ovensa täysin uudistuneena lokakuussa 2011. Kluuvi on uudistunut täysin sekä konseptiltaan että tiloiltaan. Uudenlaista tarjontaa Helsinkiin tuova Kluuvi erottuu yksilöllisillä kotimaisilla brändeillä sekä kansainvälisillä huippunimillä, joita ei ole aiemmin Suomessa nähty.

“Tavoitteenamme on ollut tehdä Kluuvista erilainen, rento ja persoonallinen kohtaamispaikka. Helsinkiläiset ansaitsevat erilaisen kauppakeskuksen, josta löytyy mielenkiintoisten suomalaisbrändien lisäksi myös kansainvälistä huippumuotia. Uusi Kluuvi myös elävöittää Helsingin ydinkeskustan ostos- ja ravintolakulttuuria sekä tukee ja eheyttää alueen kaupunkirakennetta” kertoo Kluuvin uudistusprojektin johdossa toiminut Lotta Lehtonen ING REIM Nordicsilta.

Kluuvin tarjonta keskittyy nuorekkaaseen ja ajankohtaiseen muotiin, joka poikkeaa kauppakeskusten tavanomaisesta valikoimasta. Merkkivalikoimaan kuuluu muun muassa Tiger of Sweden, brittimerkki Superdry, skeittaajien suosikki Volcom, klassikkomerkki Fred Perry ja barcelonalainen asustemerkki Misako. Kauneustuotteita myy kosmetiikkayritys Inglot, ja ensimmäisen myymälänsä Suomessa avaava Hair & Face Stockholm tuo kampaamopalvelut Kluuviin.

Kluuvin ravintolatarjonta koostuu mutkatonta palvelua tarjoavasta Hanko Sushista, trendikkäästä shampanja- ja salaattibaari Versosta sekä puuhiiligrillillä varustetusta, bistrotyylisestä Senaatin Hiili -ravintolasta. Kluuvin kahvila Fratellon taustalla ovat suositun helsinkiläisen La Torrefazzione -kahvilan veljekset. Nostalgisesti restauroituun kellarikerrokseen avataan Eat & Joy Kluuvin Kauppahalli, jossa hallimestarina toimii Markus Maulavirta. Muun muassa puulämmitteisen uunin, kalasavustamon ja järvikalatiskin sisältävän kauppahallin valikoima tulee suomalaisten pientuottajien luomutiloilta.

Lue lisää Kluuvin nettisivuilta:
www.kluuvi.fi

Hot Stuff
JUMP TO BRAND
Malliksi Malliksi Malliksi